Loimu

Mikä on Loimu?

Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry on monialainen ammattiliitto: koulutukseltaan sen jäsenet ovat biologeja, biotieteilijöitä, kemistejä, geologeja, limnologeja, metsänhoitajia, ympäristötieteilijöitä, meteorologeja, maantieteilijöitä, tilastotieteilijöitä, fyysikoita, matemaatikoita – ja monia muita. Alojemme ammattiliittona Loimun tehtävä on turvata alojemme työoloja sekä ennakoivalla edunvalvonnalla että muun muassa työehtoneuvotteluihin osallistumalla. Jäseniä Loimussa on noin 14 000 edellä mainituilta aloilta.

Loimun jäsenet työskentelevät ihmiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän tulevaisuuden parissa mm. ympäristön tutkimuksessa ja -suojelussa, lääke- ja kemianteollisuuden yrityksissä, tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä, terveydenhuollossa, metsäteollisuuden ja -talouden aloilla sekä biotalouteen liittyvissä tehtävissä.

Miksi ja miten Loimun jäseneksi?

Loimun opiskelijajäsenenä et jää ikinä yksin työnhaun tai työelämään liittyvien kysymyksien kanssa! Liittyä kannattaa jo opiskeluvaiheessa, sillä Loimun kautta saat ajankohtaista tietoa tulevan urasi mahdollisuuksista, apua niin urasuunnitteluun kuin työelämän kysymyksiisi sekä mm. matkustajavakuutuksen.

Loimun ura- ja edunvalvontapalveluiden kautta saat apua esimerkiksi

  • oman osaamisen tunnistamiseen
  • työnantajien ja -tehtävien kartoittamiseen, katso esim. http://tyopaikat.loimu.fi/
  • työnhakupapereiden laatimiseen ja palkkasuosituksen hahmotteluun
  • työsopimuksen tarkistukseen, palkkaneuvotteluihin ja työehtokysymyksiin
  • ennakoivasti Loimun edunvalvonnan vaikuttaessa yhteiskunnassa itsenäisesti ja Akavan kautta työmarkkinatilanteeseen ja neuvotteluihin

Tämän lisäksi Loimun opiskelijajäsenet kuuluvat matkavakuutuksen piiriin. Akavalaiset liitot neuvottelevat kollektiivisesti etuja mm. mökeistä, risteilyistä ja muista palveluista, joita saat jäsenenä käyttöösi täällä. Tarkemmin Loimun jäsenetuihin voit tutustua täällä.

Työttömyyskassa

Opiskelijajäsen voi liittyä kassaan, mikäli hänellä on voimassa oleva työ- tai virkasuhde. Opiskelijajäsen voi kerätä työssäoloehtoa jo opiskeluaikaisilla töillä. Töiden ei tarvitse olla oman alan töitä. Täytettyään työssäoloehdon on kassan jäsen oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan tilanteessa, jossa jäisi työttömäksi.

Useimpien uraan kuuluu hetkellisiä työttömyysjaksoja esimerkiksi alaa vaihtaessa tai valmistuessaan ensimmäistä työpaikkaa etsiessään. Työttömyyskassa auttaa turvaamaan toimeentuloa tällaisina hetkinä. Kassajäsenyyden on oltava katkeamaton, sillä jos jäsenyys katkeaa, työssäoloehto täytyy kerryttää uudelleen. Lisätietoa saat täältä.

Opiskelijatoiminta

Loimulla on aktiivista opiskelijatoimintaa kaikissa korkeakouluissa, jossa opiskellaan luonnontieteitä, ympäristötieteitä tai metsätieteitä. Turussa toimintaa pyörittää Loimun opiskelijat – Turku ry ja valtakunnallisesti Loimun toimijoita yhdistää Loimun opiskelijatoimikunta. Hyppäämällä mukaan Loimun opiskelijatoimintaan pääset verkostoitumaan niin ympäri Suomea alan tulevien ja nykyisten asiantuntijoiden kanssa, pitämään hauskaa ja halutessasi voit nousta esimerkiksi hallinnon opiskelijaedustajaksi ammattiliiton näköalapaikalle valtakunnalliseen työmarkkinatoimintaan. Jos Loimun opiskelijatoiminta kiinnostaa, ole yhteydessä Turun kampuspromoottoriin.