Liikunta
Synapsi järjestää lauantaisin klo 20:00 aikaan Educariumin liikuntasalissa yhteisliikuntavuoron, jolla Synapsi, Delta ja Adamas pelaavat yhdessä monipuolisesti erilaisia palloilulajeja. Liikuntavuoro järjestetään Educariumin liikuntasalissa joka lauantai klo 20. Pelattavista lajeista äänestetään perinteisesti koko yhteisliikuntavuoron yhteisessä Telegram-ryhmässä, mutta toiveita saa ehdottomasti esittää.
Osallistuaksesi sinun ei todellakaan tarvitse olla mikään huippu-urheilija – tarvitset mukaan vain reipasta mieltä, urheiluun sopivat vaatteet sekä sisäliikuntakengät! Ryhmään ei tarvitse sitoutua, vaan pelailemaan voi tulla silloin, kun siltä tuntuu.
Liikuntavuoron lisäksi Synapsi osallistuu vuosittain Campussportin turnauksiin niissä lajeissa, joihin kiinnostusta jäsenistöltä löytyy. Välillä muodostamme Pulterien kanssa yhteisjoukkueen Synterit. Vuosittain pyritään toteuttamaan myös ainakin yksi lajikokeilu, jotta synapsilaiset pääsevät kokeilemaan kaikkea uutta ja jännää. Liikuntavastaavat järjestävät myös muuta liikuntatoimintaa, kuten esim. kyykkäiltoja.
Lautapelikerho
Synapsin ja Biologican lautapelikerho kokoontuu noin joka toinen viikko pelailemaan vanhoja ja uusia lautapelejä. Pelikerhon kokoontumisesta tiedotetaan viikottaisessa synapsimailissa. Pelikerhoon voi osallistua milloin vain ja vaikkei olisi koskaan pelannut lautapelejä, sillä mitään aiempaa kokemusta ei tarvita!
Synapsin ja Biologican pelikerho kokoontuu pelaamaan silloin tällöin yhdessä muiden järjestöjen pelikerhojen kanssa. Lautapelikerholla on myös oma Telegram-ryhmä.
Saunakerho
Saunakerhon Telegram-ryhmässä jäsenet saavat vapaasti sopia keskenään yhteisiä saunatapaamisia. Saunatapaamiset voivat olla julkisilla saunoilla, yksityisillä saunavuoroilla esim. TYSsin saunoissa tai esim. yhteisvuokratusti esim. TYYn saunalla. Ryhmässä voi sopia myös uimaretkistä.
Jos Synapsin hallinnoimassa Telegram-ryhmässä sovitaan yli viiden osallistujan tapaamisesta, tapahtuma lasketaan virallisesti Synapsin tapahtumaksi siinä mielessä, että Synapsi kantaa tapaamisesta sosiaalista vastuuta ja siellä on siten voimassa Synapsin säännöt ja turvallisemman tilan periaatteet. Sen lisäksi saunoessa tulee myös käyttää uima-asua, jotta tapaamiset olisivat mukavia ja turvallisentuntuisia kaikille halukkaille.