Alumneille

Jurassic ry

Vuonna 2019 kourallinen tuoreita alumneja perusti Turun yliopiston bio- ja geotieteiden alumniyhdistys Jurassic ry:n. Yhdistyksen on tarkoitus hyödyttää sekä valmistuneita että vielä opiskelevia synapsilaisia.

Jurassic on helposti lähestyttävä yhdysside valmistuneiden ja opiskelijoiden välillä. Tällaisesta yhdyssiteestä voi olla opiskelijayhdistykselle ja sen opiskelijoilla merkittävä hyöty. Valmistuminen ja siitä seuraava elämäntilanteen muutos on opiskelijalle jännittävää aikaa, mutta kokemusperäiset tarinat ja neuvot voivat helpottaa jatko-opintoihin tai työelämään siirtymistä. Esimerkiksi yritysesittelyiden ja teemallisten luentosarjojen avulla opiskelijoille tarjotaan kurkistus valmistumisen jälkeiseen elämään, ja tätä kautta autetaan opiskelijaa suunnittelemaan uransa varhaisia vaiheita.

Tietenkin Jurassic on olemassa vahvasti varsinaisia jäseniään (biologian, geologian, maantieteen ja ympäristötieteen alumneja) varten. Jatkamme opiskeluaikoina aloitettua verkostoitumista oman alan ihmisten kanssa ja hakeemme vertaistukea ja yhteistyökuvioita uralle.

Vaikka Jurassicin varsinaiset jäsenet ovat alumneja, tarjoamme opiskelija- ja kannatusjäsenyyksiä kaikille. Valmistumisen koittaessa opiskelijan jäsenyys korotetaan varsinaiseksi jäsenyydeksi ja toivommekin opiskelijoiden osallistuvan Jurassicin toimintaan innokkaasti. Yhdistyksen alkutaipaleella perustamiskokouksessa jäsenyyden hinnaksi sovittiin nimellinen 5€ ilman vuotuista jäsenmaksua.

Kysymyksiä ja palautetta voi laittaa osoitteeseen jurassicry@pm.me.

Liity jäseneksi

Täyttämällä alla olevan lomakkeen voit liittyä Jurassic ry:n jäseneksi. Tutustu sitä ennen yhdistyksen sääntöihin. Lomakkeen lähetyksen jälkeen maksa jäsenmaksu alla olevien tietojen mukaisesti, niin jäsenyytesi voidaan hyväksyä seuraavassa hallituksen kokouksessa. Jäsenmaksun jälkeen jäsenyys on voimassa 60 vuotta.

Maksettava summa: 5,00 €
Tilinumero: FI56 4055 0016 9724 12 (BIC HELSFIHH)
Saaja: Jurassic ry
Viestikenttään “Oma Nimi Jäsenmaksu”

    Jäsenyyden laatu*

    Pääaine*

    Jurassic ry:n rahaliikenteeseen käytetään tiliä FI56 4055 0016 9724 12 (HELSFIHH)